Epävarmuuden siunaus!
"Kun emme enää pysty muuttamaan tilannetta, olemme toisen haasteen edessä: itsensä muuttamisen."
Epävarmuus. Hirveä tunne... On miltei mahdotonta nauttia epävarmuuden tunteesta. Joskus kuitenkin epävarmuus voi synnyttää varsin luoviakin ratkaisuja, jos sitä vain rohkeasti sietää tarpeeksi pitkään. Epävarmuus ja sen aiheuttama epämukavuus voivat kertoa meille jotakin meistä itsestämme, kuten sen, että meille on tärkeää turvallisuus ja ennakoitavuus. Mutta tiedossa on sekin, että liian turvallinen ja ennakoitava ympäristö tuo tylsyyttä ja vie ilon sekä mahdollisuuden oivalluksiin ja oppimiseen meiltä pois. Eli sopiva määrä epävarmuutta on ehdoton edellytys ihmisen kehitykselle. Ottakaamme siis kaikki hyöty irti epävarmuudesta!
Liika on kuitenkin aina liikaa. Jos epävarmuus ulottuu miltei kaikkiin elämän osa-alueisiin, niin sietorajamme helposti ylittyy ja alamme stressaantua epävarmoista tilanteista.
Mitä tehdä silloin kun tuntuu, että epävarmuus suorastaan seuraa meitä?
Vastaus löytyy mm. hyväksymis- ja omistautumistaidoista sekä tietoisen läsnäolon perinteestä. Jos emme kerta kaikkiaan voi mitään sille, että tietty tilanne sisältää epävarmuustekijöitä, niin se pitää vain hyväksyä. Tavallaan se on aika yksinkertaista, mutta toisaalta monille suuri haaste. Jos pystyy tunnetasolla hyväksymään epävarmuuden ja sen kuulumisen normaaliin elämään ja tähän tiettyyn tilanteeseen, helpottaa sekin jo stressiä merkittävästi.
Jos kuitenkin tuntuu, että epävarmuuden epämukavuus vaivaa edelleen, voi kokeilla paria muuta tekniikkaa. Voit palauttaa elävänä mieleesi jonkin erittäin epävarman tilanteen elämästäsi, ja sitten kuunnella miltä tämä epävarmuus tuntuu kehossasi. Jokaisella tunteella on yleensä olemassa tietty alue ja tapa miltä se tuntuu fyysisellä tasolla. Tuleeko mitään kehollisia aistimuksia kun tunnemme epävarmuutta? Kun pystymme paikallistamaan tunteen omassa kehossa, usein se ei tunnu enää niin valtavalta ja ylitsepääsemättömältä.
Voit kokeilla myös "surffailijan" tekniikkaa. Voit sulkea silmät ja kuvitella, että surffaillet epävarmuuden aalloilla. Aallot ovat todellisia ja joskus vaarallisiakin, pystyt kuitenkin pysymään niiden yläpuolella ja suunnistamaan oikeaan suuntaan. Miltä epävarmuus nyt tuntuu?
Jos nämä tekniikat ja mielikuvat eivät auta, niin on olemassa vielä monia muita hyödyllisiä ja kokeilemisen arvoisia vaikeiden tunteiden säätelykeinoja, joita käydään läpi Aitologian kursseilla. Monesti on myös hyödyllistä miettiä, mikä on juuri minulle tärkeämpää tässä tilanteessa, oma turvallisuudentunteeni vai tietty tärkeä päämäärää, jonka on mahdollista saavuttaa vain jos hyväksyn epävarmuuden ja menen eteenpäin? Ja kun pystyy tekemään tietoisen päätöksen, mihin suuntaan kulkee, niin kulkeminen helpottuu ja epävarmuuskaan ei enää haittaa niin paljon...
Jotta yllä mainittu ei jäisi vain teoriaksi, niin keksitään pari esimerkkiä epävarmuuden käsittelystä. Esimerkiksi mies X haluaa pyytää naisen Y treffeille, mutta on kovin epävarma naisen vastauksesta tai siitä, miten nuo treffit etenevät. Mies X voi yrittää tietoisesti valita, onko mahdollinen suhde kyseisen naisen Y kanssa hänelle niin tärkeä, että hän olisi valmis sietämään epävarmuutta ja tekemään luovia ratkaisuja treffien kanssa. Vai onko tilanne niin ahdistava, että hän vallitsee oman tuvallisuuden ensimmäiselle sijalle ja silloin hyväksyy sen, että menettää mahdollisuuden tutustua kyseiseen naiseen...
Toinen esimerkki voisi olla vakavampi. Jos henkilö Z saa tiedon syöpädiagnoosistaan ja siitä, että jäljellä olevaa elinaika on vuodesta kymmeneen vuoteen, miten hän voi käsitellä epävarmuutta? Onko ehdotuksia? Hän ei ainakaan voi enää valita haluaako epävarmuutta vai ei. Hän joutuu sietämään ja hyväksymään sen tavalla tai toisella joka tapauksessa. Miten hän voi kääntää tilanteen niin, että kohtalokas diagnoosi ja musertava epävarmuus eivät murskaisi täysin hänen ja hänen omaistensa elämää? Onko se edes mahdollista? Voisiko hän miettiä omia arvojaan? Hänellä on kuitenkin elämää vielä jäljellä, eikä kukaan muukaan ihminen voi todellisuudessa tietää miten paljon kullakin on elinaikaa jäljellä... Voisiko hän keskittyä siihen, että eläisi jäljellä olevat vuodet, tunnit ja minuutit niin omien arvojensa mukaisesti kuin suinkin voi? Voisiko silloin olla hänestä helpottavaa, että hän on ainakin tehnyt merkityksellisiä asioita elämänsä aikana? Voisiko hän keskittyä elämään täyttä elämää jokaisen hengenvedon aikana ja nauttia joka sekunti siitä, että hän voi jakaa tätä elämää muiden hänelle rakkaiden ihmisten kanssa, hyvässä ja pahassa? Ja voisimmeko me muut oppia häneltä näitä hyödyllisiä taitoja elää arvokasta ja rikasta elämää kaikesta huolimatta?
