Haavoittuvana aidosti onnellinen!
Tiesittekö, että jos ihminen uskaltaa olla haavoittuvainen ja näyttää haavoittuvaisuutensa, on se vahvasti yhteydessä onnellisuuteen? Tutkimusten mukaan vain uskaltamalla välillä olla haavoittuva voi kokea aitoja yhteyksiä muihin ihmisiin ja elää täyttä elämää. (ks. esim. Brene Brown tutkimustulokset). Mutta miten voi olla avoimesti haavoittuva jos ihmiset ympärillä eivät osaa reagoida siihen oikealla tavalla, tai mikä pahinta, emme itse tiedä miten reagoida omaan haavoittuvaisuuteemme? Miten siis olla haavoittuva turvallisesti? Miten voi antaa luvan itselle olla se normaali, särkyvä, herkkä olento, joka silti ansaitsee olla onnellinen juuri sellaisena kuin on?
Otetaan tarkasteltavaksi seuraava esimerkki: Pekka tahtomatta loukkaa Liisaa. Liisa ei halua puhua tästä asiasta, vaikka Pekka tajuaakin että jotain on vialla, ja hän haluaisi selvittää asiaa? Loukkauksesta syntyy Liisalle niin voimakas ja syvä tunnekohu, että hän mieluummin joko välttää tätä aihetta, tai koko Pekkaa. Hän voi myös yrittää löytää vikoja loukkaajasta/Pekasta, ja selittää itselleen miksi välttelee tätä, tai hän voi etsiä syitä loukatakseen Pekkaa takaisin, koska hän on ”ansainnut sen”. Kuulostaako tutulta esimerkiltä? Väittäisin, että jokainen aikuinen ihminen on joskus käyttäytynyt näin elämänsä aikana!
Vaikka kuinka aikuisia ihmisiä ollaan, niin jokaisessa meistä elää tämänlainen pieni psykologinen lapsi, tai vaikkapa ns. psykologinen teini-ikäinen. Lapsilla ja teini-ikäisillä tunteiden säätelykeinot ovat vielä puutteellisia, ja samoin rakentavat vuorovaikutustaidot ovat vasta kehitteillä. Monesti kun jokin sana tai tilanne loukkaa meitä syvästi, taannumme jotenkin taas lasten tai teini-ikäisten tasolle vuorovaikutustaidoissa ja tunnesäätelytaidoissamme...
Yleensä tällainen syvä loukkaus tuntuu aika pahaltakin, koska se muistuttaa monesti lapsuudessa ja nuoruudessa koettuja vastaavanlaisia loukkauksia, ja tämän seurauksena siirrymme luonnollisesti lapsuus-nuoruusikäisten tasolle ja reagoimme ns. ylimitoitetusti. Monesti itse tilanne on toisten mielestä aika mitätön tai vähäpätöinen ja joskus jopa omasta mielestämme oma reaktiomme on selkeästi omituisen voimakas ja epälooginen tilanteeseen nähden. Oma reaktiomme on kuitenkin hyvin perusteltu, koska voimakas tunne syntyy samanaikaisesti kaikkia niitä kokemiamme samantyyppisiä loukkauksia kohtaan, ja tästä syystä se on niin voimakas. Toisaalta, monesti loukkaaja ei ole ollenkaan syyllinen noihin aikaisempiin kokemiimme loukkauksiin, ja on ihan hämillään miksi häntä kohtaan tuli niin syvä vihareaktio hänen mielestään mitättömästä asiasta...
Mitä tehdä kun huomaa, että on tavallaan taantunut lapsen/nuoren tasolle, eikä voi asialle mitään? Mitä tehdä, kun on syvästi haavoittuva eikä halua sitä ilmaista, koska ei tiedä miten sen tekisi turvallisesti niin, että muut ymmärtäisivät, eivätkä paheksuisi?
Onneksi on keksitty monta eri keinoa miten tällaisessa tilanteessa voi toimia rakentavasti. Valitettavasi mikään keksityistä keinoista ei toimi, ellemme kokeile niitä, tai ellemme tiedä että ne ovat olemassa!
Ei myöskään ole takeita siitä, että jokainen olemassa olevista keinoista olisi aina 100% toimiva! Psykologit ja psykoterapeutit voivat luvata vain sen, että kokeilemalla erilaisia tekniikoita erilaisissa tilanteissa jokaiselle varmasti löytyy oma toimiva "keinojen koktaili”, joka toimii suhteellisen hyvin. Jos meillä on jo tällainen koktaili selkärangassa, silloin voimme rauhassa olla turvallisesti haavoittuvia, eli aitoja, kun tiedämme miten olla sen oman haavoittuvaisuutemme kanssa!
Tervetuloa treenaamaan onnelliselle elämälle elintärkeitä tunnesäätely- ja vuorovaikutustaitoja oman haavoittuvuuden käsittelemiseksi Aitologian kursseille, sekä jakamaan omia kokemuksia onnistumisista ja epäonnistumisista näiden taitojen ja tekniikoiden kanssa!
