Neljä vuorovaikutustapaa, jotka saattavat vieraannuttaa meitä muista ihmisistä
Monet sanamme saattavat stimuloida joko itsessämme tai muissa ärtymystä ja tuskaa. Usein emme onnistu välittämään tunteitamme ja tarpeitamme. Hyvistä aikomuksista huolimatta sanamme saattavat kuulostaa enemmän kritiikiltä kuin kutsulta tunneyhteyteen. Tämän kaltainen vuorovaikutus ei edistä yhteyttä ja yhteistyötä osapuolten välillä, vaan johtaa sen sijaan lisääntyviin konflikteihin ja ristiriitoihin.
1. Moralisoiva arvostelu
Arvostelun maailmassa olemme kiinnostuneita siitä, mitä kukakin on. Tällainen arvostelu ilmenee kielenkäytössä esimerkiksi näin: "Sinun ongelmasi on, että et ajattele muita." "Hän on tyhmä." "He ovat välipitämättömiä." "Tämä on väärin." Niin sanotut syytökset, loukkaukset, nolaamiset, leimat, arvostelut, vertailut ja muut määrittelyt siitä, millaisia toiset ovat, ovat kaikki moralisoivaa arvostelua.
Kun me puhumme tätä kieltä, huomiomme kiinnittyy siihen, mikä muissa on vikana, kun he käyttäytyvät tietyllä tavalla. Jos olemme tottuneet arvostelemaan muita ihmisiä, joudumme usein itse samaan loukkuun ja pohdimme, mikä meissä itsessämme on vikana, jos emme pysty toimimaan niin kuin haluaisimme. Huomiomme kiinnittyy arvosteluun sen sijaan, että huomaisimme, mitkä ovat meidän ja muiden tarpeet ja tavoitteet, joita emme ole saavuttaneet.
M.B. Rosenberg antaa seuraavan esimerkin: Jos kumppanini haluaa enemmän hellyyttä kuin mitä annan hänelle, hän on "vaativa ja riippuvainen". Mutta jos minä haluan enemmän hellyyttä kuin mitä hän antaa minulle, hän on "syrjään vetäytyvä ja tunteeton". Jos työtoverini on kiinnostuneempi yksityiskohdista kuin minä, hän on "pikkutarkka" ja "pakkomielteinen". Toisaalta, jos minä kiinnitän enemmän huomiota yksityiskohtiin kuin hän, hän on "huolimaton ja epäsiisti ja huono pitämään asiat järjestyksessä".
Tunnetussa teoksessa mainitaan: "Älkää tuomitko, koska niin kuin te tuomitsette…" . Onneksi meillä on tehokkaampia vaihtoehtoja.
2. Vertaileminen
Vertaileminen on toinen toimintatapa, joka saattaa tehdä elämästämme ikävää. Hyvä esimerkki löytyy Dan Greenburgin kirjasta How to Make Yourself Miserable (Kuinka teet olosi kurjaksi), jossa hän osoittaa huumorin avulla, kuinka vertaileva ajattelu saattaa hallita meitä. Hän esittää mielestään varmoja keinoja tehdä elämämme kurjaksi. Jos lukija ei vielä harrasta niitä, hän voi kokeilla kirjan oivien harjoitusten avulla, jotka opettelevat vertailemaan itseään muihin.
Yhdessä harjoituksessa on kokovartalokuvat miehestä ja naisesta, jotka edustavat ihanteellista kauneutta tiedotusvälineiden nykymittapuun mukaan. Lukijan tehtävänä on ottaa omat mitat ja verrata niitä kuvissa olevien mallien mittoihin ja keskittyä siihen, kuinka suuri ero mitoissa on. Ja kuten luvattu, olo tulee kurjaksi. Mutta tämä ensimmäinen harjoitus on vasta alkua. Koska fyysinen kunto ja ulkonäkö eivät ole aina meille niin tärkeitä, Greenburg antaa meille tilaisuuden vertailla jotakin, jolla on enemmän merkitystä: omia ja muiden saavutuksia. Greenburg poimii Wolfgang Amadeus Mozartin esimerkiksi ja luettelee kaikki kielet, joita Mozart puhui, ja suurteokset, jotka hän oli säveltänyt teini-ikään mennessä. Greenburg kehottaa lukijaa palauttamaan mieleen kaiken, minkä hän on itse saavuttanut omassa elämässä teini-ikään mennessä ja vertailemaan niitä Mozartin saavutuksiin kahdentoista vuoden ikään mennessä ja ja keskittymään arvatenkin melko valtavaan eroon saavutusten välillä.
Tällainen harjoittelu ja vertaileva ajattelutapa estävät hyvin tehokkaasti myötätunnon sekä itseä että muita kohtaan.
3. Vastuun kieltäminen
Kolmas vuorovaikutustapa, joka vieraannuttaa meitä muista ihmisistä on sellaisen kielen käyttö, joka hämärtää tietoisuuttamme siitä, että me olemme jokainen itse vastuussa omista ajatuksistamme, tunteistamme ja mikä tärkeintä, teoistamme.
Me kiellämme vastuun teoistamme, kun sanomme, että niihin johtivat:
Epämääräiset, persoonattomat voimat: "Tein niin, koska minun täytyi." "Viivyin kaupungilla, koska oli pakko!"
Oma tila, diagnoosi tai henkilöhistoria: "En käy töissä, koska olen masentunut." "Huudan, koska minulla on kiire." "Juon, koska olen alkoholisti."
Toisten teot: ”Tein sen raivoissani, koska et palannut ajoissa.” "Löin lastani, koska hän juoksi kadulle."
Toisten määräykset: ”Natsit tappoivat ihmisiä, koska heitä käskettiin." "Valehtelin asiakkaalle, koska pomo käski."
Ryhmän paine: "Työpaikalla syön epäterveellisesti, koska kaikki työkaverit tekevät samoin." "Aloin tupakoida, koska kaikki ystävänikin tekivät niin."
Instituutioiden linja, säännöt ja määräykset: "Minun oli pakko rangaista lasta, koska se on päiväkodin sääntö." "Minun on erotettava sinut tämän rikkomuksen vuoksi, koska se on yrityksen linja."
Sukupuoli-, ikä- tai sosiaaliset roolit: "Vihaan työssäkäyntiä, mutta minun täytyy käydä töissä, koska olen aviomies ja perheenisä."
Hallitsemattomat kiihokkeet: "Vastustamaton halu sai minut syömään sen suklaapatukan."
Vaihtoehdottoman kielen käyttö on yleistä, koska emme usein halua kohdata sitä, että olemme joka tilanteessa vastuussa siitä mitä itse teemme. Olemme kuitenkin vastuuttomia myös silloin, kun emme tiedosta olevamme vastuussa käytöksestämme, ja se vieraannuttaa meitä muista ihmisistä ja itsestämme.
M. Rosenbergin kirjassa "Myötäelämisen taito" on kuvattu seuraava esimerkki: "Toisella kerralla, kun olin erään koulupiirin konsulttina, muuan opettaja sanoi: "Vihaan arvosanojen antamista. En usko, että niistä on apua, ja oppilaat ahdistuvat niistä. Mutta minun täytyy antaa arvosanoja, sillä se on koulupiirin käytäntö." Ehdotin, että opettaja muuntaisi virkkeen: "Minun täytyy antaa arvosanoja, koska se on koulupiirin käytäntö", muotoon "Valitsen arvosanojen antamisen, koska haluan..." Hän vastasi hetkeäkään epäröimättä: "Valitsen arvosanojen antamisen, koska halua pitää työni" lisäten kiireesti "mutta en haluaisi sanoa sitä noin. Se saa minut tuntemaan, että olen vastuussa siitä mitä teen."
4. Halujemme ilmaiseminen vaatimuksina
Joskus tarkoituksella ja joskus vahingossa saatamme esittää pyyntömme niin, että ne kuulostavat vaatimuksilta. Pyynnöt vastaanotetaan vaatimuksina silloin, kun kuulijat uskovat saavansa moitteita tai rangaistuksen, jos he kieltäytyvät. Se on valitettavan yleinen vuorovaikutustapa kulttuurissamme.
Mitä tapahtuu, jos kuulemme vaatimuksen? Me näemme yleensä vain kaksi vaihtoehtoa: alistumisen tai vastustamisen. Kummassakin tapauksessa pyynnön esittäminen koetaan pakottamiseksi. Niinpä kuulijan halu vastata pyyntöön ymmärtäväisesti vähenee.
Miten erotamme pyynnön ja vaatimuksen? Jos pyyntöön ei suostuta ja puhuja moittii, rankaisee tai syyllistää, silloin kyseessä on vaatimus. Ennemmin tai myöhemmin me joudumme maksamaan kalliin hinnan silloin, kun ihmiset vastaavat tarpeisiimme pelosta, syyllisyydestä tai häpeästä eivätkä omasta tahdostaan. Ihmiset suhtautuvat meihin vähemmän suopeasti. Lisäksi he kantavat kaunaa tai heidän omanarvontuntonsa heikkenee pelon tai syyllisyyden ja häpeän tunteen takia. Ja joka kerta kun ihmiset tuntevat näitä tunteita seurassamme, on yhä epätodennäköisempää, että he tulevaisuudessa suhtautuisivat myönteisesti pyyntöihimme.
Joskus pyyntö, joka ei ole taitavasti ilmaistu, saattaa kuulostaa vaatimukselta – erityisesti jos pyynnöstä puuttuu puhujan tunne ja tarve tai jos pyyntö esitetään kysymyksen muodossa. "Mikset korjaa leluja?" kuulostaa lapsesta helposti vaatimukselta, jolleivät vanhemmat muista ensin paljastaa tunteitaan ja tarpeitaan: "Meitä huolestuttaa, että kun lattialla on niin paljon leluja, saatamme helposti kompastua ja kaatua... Haluaisitko korjata lelusi?"
Yhteenveto
Luonteeseemme kuuluu nauttia lämpimistä ja myötäelävistä ihmissuhteista. Me teemme kuitenkin monienlaisia vuorovaikutusvirheitä, jotka vieraannuttavat meitä muista ihmisistä ja loukkaavat itseämme ja muita. Yksi tällainen vuorovaikutuksen muoto on moralisoiva arvostelu. Se antaa ymmärtää, että kaikki ne, jotka eivät ole sellaisia kuin haluamme tai eivät toimi niin, kuin meidän mielestä pitäisi, ovat väärässä tai pahoja. Toinen loukku, johon usein joudumme, on vertaileminen, joka voi estää myötätunnon sekä itseämme että muita kohtaan. Joskus käytämme sellaista kieltä tai ajattelutapaa, joka hämärtää tietoisuuttamme siitä, että me olemme kaikki vastuussa omista teoistamme, arvoistamme ja elämästämme. Toivomusten ilmaiseminen niin, että ne kuulostavat vaatimuksilta on sekin lämpimiä ihmissuhteita estävän kielen piirre.
Tervetuloa NVC- kurssillemme oppimaan rakentavia vuorovaikutustaitoja!
VUOROVAIKUTUSTAIDOISTA LISÄÄ:
