Onnellisuus – kovan työn tulos?

Yksi nykyelämän paradokseista on siinä, että viimeisen 50 vuoden aikana ihmisten elintaso on noussut hurjasti, mutta onnellisuus ja elämäntyytyväisyys ei ole kasvanut juurikaan.

Olemme hyvinkin tietoisia siitä kuinka onnellisia olemme nykyhetkellä. Emme kuitenkaan ole kovin taitavia ennustamaan, mitä tekee meidät onnellisemmaksi, kuinka vahva onnellisuuden tunne tulee olemaan ja kuinka kauan se tulee kestämään. Tämänkö vuoksi niin moni takertuu ironisesti ajatukseen, että aineellinen vauraus luo onnellisuutta? Vaikka suurin osa ihmisistä länsimaissa elää huomattavasti paremmissa olosuhteissa ja turvassa verrattuna elintasoon 50 vuotta sitten, he eivät tunne itseään onnellisemmiksi. Tämä on nk. Easterbrookin paradoksi , joka on kuvailtu Gregg Easterbrookin kirjassa The Progress Paradox, How Life Gets Better While People Feel Worse (Edistyksen Paradoksi, miksi elämä paranee, ja samalla ihmisten hyvinvointi huononee). Tekijä esittää vakuuttavan tapauksen, viitaten perusteellisiin tutkimuksiin, että ihmisillä on vahva synnynnäinen negatiivisuus. Totumme hyvinkin nopeasti melkein kaikkiin positiivisiin asioihin ja juuri tämän vuoksi elämänlaadun parantamisella tietyn rajan jälkeen ei saa toivottua vaikutusta, eli onnellisuuden ja tyytyväisyyden parantamista.

Eastbrook väittää, kuten moni muukin asiantuntija, että tämän ilmiön seurauksena meidän täytyy tehdä kovaa työtä positiivisuuden ja elämän mielekkyyden vuoksi, jos haluamme tulla todella onnellisiksi sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla. Jos taas elämme ”perinteisellä tavalla”, meillä on korkea riski joutua tämän ikivanhan paradoksin uhriksi.