Oletko koskaan joutunut turvautumaan syyllistämiseen?
Uskon, että perhe-elämässä ja erityisesti lapsiperheissä, jokainen vanhempi on joskus turvautunut syyllistämiseen. Se tuo melkein aina nopeita tuloksia. Luulen, että osittain tämän vuoksi käytämme tätä keinoa niin usein. Toinen syy saattaa olla se, että olemme kaikki varmasti joutuneet useita kertoja syyllistämisen uhriksi.
Syyllisyyttä ei kuitenkaan kannattaa käyttää pakottamiskeinona. Pitkällä tähtäimellä (ja usein ei edes kovin pitkällä) se vahingoittaa ihmissuhteita. Hyvin harva osaa suhtautua syyllistämiseen rakentavasti, yleensä ihmiset joko joutuvat puolustuskannalle, ja luonnollisesti eivät halua enää ottaa tarpeitasi huomioon, tai kokevat häpeää.
Häpeä taas ei koskaan toimi suhteiden vahvistamiskeinona, eikä sitä kannata käyttää lapsen kasvatusmenetelmänä. Elämme maailmassa jossa harmillisen monet ihmiset edelleen uskovat, että häpeä on hyvä työkalu pitää ihmisiä ja lapsia kurissa. Tämä ei ole pelkästään väärin, se on vaarallista. Häpeä korreloi vahvasti riippuvuuden, väkivallan, aggression, masennuksen, syömishäiriöiden ja koulukiusaamisen kanssa. Tutkijat eivät ole löytäneet korrelaatiota positiivisten tuloksien kanssa ollenkaan eikä ole olemassa tietoa, joka tukisi ajatusta, että häpeä on hyödyllinen kasvatuskeino. Itse asiassa, häpeä voi paljon todennäköisemmin aiheuttaa tuhoisaa ja muita loukkaavaa käyttäytymistä (Lester 1997, Lewis 1971, Tangney et al 2011).
Vaikka tiedämme, että syyllistäminen ei palvele perustarpeitamme perhe-elämässä eikä muualla (esim. tarpeita luoda rakentavia, avoimia ihmissuhteita, luoda luottamusta ja rakkautta), saatamme silti silloin tällöin turvautua syyllistämiseen. Etenkin silloin, kun olemme voimakkaiden tunteiden (pettymyksen, vihan, häpeän) vallassa, on vaikea kuulla järjen puhetta. Silloin on hyödyllistä ymmärtää, mitä tapahtuu.
Yleensä kun syyllistämme, sekoitamme keskenään tunteen ärsykkeen ja syyn. Tunteen ärsyke on yleensä se, mitä tapahtuu meidän ulkopuolella (lapsen huonot arvosanat, puolison käyttäytyminen, loukkaavia sanoja). Tunteen todellinen syy on se, mitä tapahtuu omassa päässämme.
Esimerkkinä voisi olla se, kuinka sama tapahtuma voi aiheuttaa täysin erilaisia tunteita. Jos esimerkiksi kumppani saapuu myöhässä tapaamiseen saatat loukkaantua, koska epäilet että hän ei välitä sinusta. Jos sen sijaan halusit käyttää aikanne tarkoituksenmukaisesti ja rakentavasti, oletkin turhautunut. Jos taas kaipaisitkin puolen tunnin hiljaista yksinoloa, saatat olla kiitollinen hänen myöhästymisestään etkä ole ollenkaan vihainen. Toisen ihmisen käyttäytyminen ei siis aiheuta tunteitamme, vaan meidän oma tämän hetkinen tarpeemme ja tapahtuman tulkinta.
Sekoitamme kuitenkin helposti tunteen ärsykkeen ja syyn keskenään. Esimerkiksi sanomalla lapsille: "Olen todella pettynyt sinuun: miksi et ikinä saa hyviä arvosanoja?", lapset johdetaan uskomaan, että he ovat syynä vanhemman pettymykseen. Sen sijaan vanhempi voisi sanoa ”kun saat huonoja arvosanoja, pelkään tulevaisuutesi puolesta, koska uskon, että hyvät arvosanat ovat tärkeitä elämässä menestymisen kannalta”. Tällainen viesti sisältää huomattavasti vähemmän syyllistämistä ja antaa lapsen ymmärtää miksi vanhempi on surullinen tai peloissaan.
Valitettavasti laajassa käytössä olevat kielirakenteet saavat meidät helposti uskomaan, että tunteemme johtuvat siitä, mitä muut tekevät. Sanomme: "Sinä saat minut vihaiseksi." "Loukkaat minua tekemällä noin." "Olen surullinen, koska teit niin." Kieli helpottaa tämän syyllistämismenetelmän käyttöä.
Jos haluamme välttää vahingoittavaa syyllistämistä, on tärkeä ymmärtää, että ihmisten teot eivät ole suora syy siihen mitä me tunnemme. Tunnemme ärsytystä, pettymystä, vihaa tai raivoa silloin kun kumppanin tai lapsen käyttäytyminen on ristiriidassa sisäisten tarpeidemme, arvojemme ja näkemystemme kanssa. Päinvastoin olemme tyytyväisiä tai iloisia silloin, kun koemme että tarpeemme on tyydytetty.
Kun saamme viestin tai kohtaamme käytöstä josta emme pidä, voimme valita eri vaihtoehdosta miten reagoimme siihen. Voimakkaat tunteet syntyvät, kun kallistumme siihen ajatukseen että vika on toisessa osapuolessa, ja rupeamme tuomitsemaan ja syyttämään häntä. Sanomme, esimerkiksi, että toinen on väärässä tai että hän ansaitsee rangaistuksen. Vihan, pettymyksen yms. tunteiden syy on kuitenkin omassa ajattelussamme, vaikka emme aluksi olekaan siitä tietoisia. Esimerkiksi sen sijaan että sanomme ”minua raivostuttaa, että olet niin itsekäs, etkä ole koskaan läsnä kun tarvitsen sinua” voisi sanoa ”olen todella surullinen koska todella tarvitsen läsnäoloasi syntymäpäivänäni”. Jälkimmäinen viesti kuulostaa vähemmän syyllistävältä ja kuulijan on helpompi reagoida siihen rakentavasti eikä joutua puolustuskannalle. Vilkkaalle ja puheliaalle lapselle voidaan sanoa ”olet tosi ärsyttävä kun et anna äidin puhua isän kanssa!” tai voidaan sanoa ”ymmärrän että sinulla on asiaa, toisaalta minua ärsyttää se, etten voi puhua rauhassa isäsi kanssa, koska tarvitsen todella paljon yhteyttä häneen”.
Tässä tarvitsemme kuitenkin perusteellista harjoittelua, jossa yhä uudelleen ja uudelleen korvaamme lauseen "minä olen vihainen koska hän/sinä/he..." lauseella "minä olen vihainen koska minä tarvitsen, haluan tai arvostan...". Jos pystymme ilmaisemaan sisäisiä odotuksia ja tarpeita syyllistämisen sijaan, on paljon todennäköisempää että kumppani tai lapsi kuuntelee, ja ymmärtää että ongelmaan löytyy rakentava ratkaisu jossa molemmat voittavat. Ja suhteemme vahvistuvat.
Taitavaa vuorovaikutusta voi harjoitella Aitologian "NVC -Rakentavat Vuorovaikutustaidot"-kursseilla.
Viitteet:
Lazarus, R., Stress and emotion: A new synthesis, 1999, New York: Springer Pub. Co.
Lester, D. (1997). The role of shame in suicide. Suicide and Life-Threatening Behavior, 27: 352–361.
Lewis , H. B. (1971). Shame and guilt in neurosis. New York: International Univers ities Press.
Tangney, J. P., Stuewig, J., Mashek, D., and Hastings , M. (2011). Assessing jail inmates proneness to shame and guilt: Feeling bad about the behavior or the self? Criminal Justice and Behavior, 38: 710–734.
